Lauantaina 5.11.11 aamulla varhain kokoontui kuusi Metsosuon A-pentua ensimmäiseen pentuetapaamiseen Vehniälle, kutsumanimiltään: Ani, Eikka, Kaapo, Netta, Saku ja Velho. Päivän vetäjänä ja kouluttajana toimi Timo Vakkeri.
Ensimmäiseksi joimme nokipannu kahvit kera Juustoleivän. Kahvin juonnin lomassa Timo kertoili mitä on kanakoiran koulutus.
Koulutus aloitettiin katsomalla miten koira pysyy ”kontrollissa” häiriötilanteessa. Tulos oli sama kaikilla: ei kovin hyvin. Tämän osio ”poiki” heti kaikille kotiläksyjä. Seuraavana kokeiltiin noutoa ja sujui melko mukavasti muutamalta noutolintuna ollen Varis. Päivän mittaan pohdintojen lomassa kokeiltiin myös seisontakynnystä ja peräänmenoakin katsottiin. Muutamalla koiralla oli ”jarrut” täysin hukassa, joillakin ne pelasi jopa erinomaisesti. Ohjeistusta saatiin, miten jarrut ovat löydettävissä.
Loppupalaverissa sitten käytiin päivän touhuja läpi koirakohtaisesti ja Timo kertoi mitä tehdä ja miten seuraavaksi. Illan hämärtyessä sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti pää täynnä asioita mitä seuraavaksi tehdä ja miten. Kuvia pentupäivistä täällä.
Samaan aikaan toisaalla Ellin ”sulho”, Järvisaran Corro kisasi Kaer-kokeessa. Pari viikkoa aikaisemmin oli Corro startannut syksyn ensimmäisessä kokeessa saaden AVO-1 tuloksen. Nyt oli tehty ensin Voittaja-luokan vesi-ja jälkityö ja itse kokeesta Corro sai taas ykköstuloksen, sen ollessa nyt VOI-1. Onnittelut!
Kuva: M. Sarajärvi
