Sunnuntai-aamuna suuntasimme näyttelyalueella ja kävin katsomassa, missä kehämme on. Tuli Lyhytkarvaisten Saksanseisojien vuoro ja suuntasimme joukolla kehän reunalle katsomaan. Ensin oli vuorossa JUN-luokan koirat (2kpl) molemmille EEJV-tittelit ja Elira oli ROP. Tämän jälkeen urokset ja sitten nartut ja paras narttu kehä alkoi. Ajattelin, että tämä nyt on Eliralle pelkkä muodollisuus, kunhan juoksee joukon jatkona. Olin väärässä, tuomari sijoittikin Eliran parhaaksi nartuksi. Lopuksi vielä sijoitti Eliran rotunsa parhaaksi. En osannut tällaista menestystä odottaa, olin pitkään aika ihmeissäni. Elira siis myös EEV-10! Matka meni siis paremmin kun hyvin ja aamuyöstä kotiutuneena rupesin rättiväsyneenä, mutta onnellisena nukkumaan.
Tarinaa omista koiristamme, Metsosuon kennelin M,E ja A-pennuista ja Eräaamun K-pentueen koirista
torstai, 10. kesäkuuta 2010
Eestin Voittaja-10 näyttelyssä